Sisältö
Sytytyspuola on oikeastaan kaksi lankakelaa, joka on kääritty rautasydämen ympärille. Ensisijainen kela on valmistettu raskaasta langasta ja se on kytketty kahteen liittimeen kelan päällä. Toisiokela on valmistettu hienosta langasta ja liitetään korkeajännitekytkentään, myös kelan päälle. Sytytysjärjestelmiä on kolme päätyyppiä, siksi kolme päätyyppiä on sytytyskelat.
tavanomainen
Sähköinen katkaisupistetyyppinen sytytys on ollut käytössä 1900-luvun alusta. Tässä järjestelmässä sytytyspuolen ensiöpiiri saa virtaa akusta vastuksen kautta. Teho maadoitetaan jakelijan suljettujen sytytyspisteiden kautta. Virta virtaa ensiökäämin käämien läpi, muodostaen magneettikentän. Kun kohdat avataan jakelijan pyörittämällä, virran sähköpiiri katkeaa, romahtaen magneettikentän. Toisiokelan käämien romahtamisen lujuus luo niihin sähkövirran. Virta virtaa jakelukorkkiin ja lopulta sytytystulppiin, kaikki sekunnin sisällä.
elektroninen
Elektroniset sytytysjärjestelmät olivat suosittuja 1970-luvun puolivälissä, ja niitä kehitettiin tuottamaan enemmän päästöjä. Tämäntyyppinen sytytys on hyvin samanlainen kuin tavanomainen järjestelmä, ja siinä on sama kokoonpano sytytyspuolen toissijaisessa piirissä. Akusta päätekelaan myös ensiöpiiri on sama. Mutta jakelijan ja pisteiden sijaan elektroninen järjestelmä käyttää noutokelaa signaloimaan ohjausmoduulia, joka sitten laukaisee sytytyskelan. Joissakin elektronisissa järjestelmissä sytytyspuola sijaitsee jakelukorkin sisällä.
distributorless
1980-luvulla ilmestyneessä jakeluvapaassa sytytysjärjestelmässä sen rakenne antoi mahdolliseksi saada enemmän energiaa käämeistä. Kahden kelan sijaan kelapakkauksessa on yksi tai useampi kela, joista jokainen vastaa ampumisesta tai yksi sytytystulppa tai pari. Tämä järjestelmä käyttää magneettista laukaisulaitetta moottorin nopeuden ja kampiakselin aseman määrittämiseen. Laukaisulaite on signaali moottorin ohjausyksikölle tai sytytyksenohjausyksikölle, joka puolestaan on energiaa kelaan.
